LUUKKU 4: Villi Jouluvegaani

Vuoden takaisilla Viini -ja ruokamessuilla olin Sami Tallbergin näytöskeittiössä maistelemassa paahdettua mukulaselleriä selleripyreellä. Hänen ideansa silloisen uuden kokkikirjansa takana on se, että lihan voi korvata kokonaan erilaisilla lihaisilla ja hyvin kypsennetyillä kasviksilla. Joulupöydän kunkku ei siis tarvitse olla (seitan)kinkku, vaan se voi hyvin olla vaikkapa myskikurpitsa, munakoiso tai se mukulaselleri. Ja ai että miten hyvältä ja täyteläiseltä se selleri maistui! Ostin siis mukaani siltä seisomalta Villi Jouluvegaani-kirjan (jonka sain ihan omistuskirjoituksella). Villi se on käsittääkseni siksi, että Sami Tallberg on tunnettu villiyrttien käytöstä resepteissään.



Tänä talvena olen kokannut kirjan pääruokareseptit läpi ja kokenut ne hämmästyttävän toimiviksi: kasvis on pääosassa ja sen rinnalle tehdään vain lisuke. Todellakin munakoiso käy pihvistä ja usein ruuan lisukkeena käyttämämme paahdettu myskikurpitsa saakin aivan eri funktion, puhumattakaan mausta, kun se on itse pääruokana. Aivan mielettömän hyviä herkkuja ja vieläpä terveellisiä. Mieskin on ollut enemmän kuin tyytyväinen ja ihmetellyt myös ruokien täyttävyyttä. Kirjassa on lisäksi runsaasti juomia, salaatteja ja jälkiruokia, mutta itse olen keskittynyt vain näihin pääruokiin. Rehellisyyden nimissä skippaan usein villiyrttiosuudet, sillä en ole innostunut menemään repimään ulkoa katajanoksia enkä edes tiedä mistä mesijuuren voisi löytää. Reseptit toimii hyvin ilman näitä eksoottisempiakin osia ja usein niihin on myös kirjoitettu millä sen voi korvata.




Lempiresepteikseni on noussut Kurpitsapaisti ja musta riisi, Munakoisopaisti sikurasalaatilla sekä Paahdettu juuriselleri mantelilla ja tillillä. Jaanpas tässä yhden näistä resepteistä, jota voin lämpimästi suositella. Saa kuitenkin vielä nähdä mistä tulee meidän joulupöydän kunkku...

KURPITSAPAISTI JA MUSTA RIISI KAHDELLE

Kurpitsa
1 myskikurpitsa
0,5 dl oliiviöljyä
merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Puolita kurpitsa pituussuunnassa ja kaavi siemenet talteen. Mausta puolikkaat ronskisti suolalla, mustapippurilla ja öljyllä. Paahda 200 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia ja anna vetäytyä huoneen lämmössä 15 minuuttia.

Paahda talteen otetut siemenet öljytilkan ja merisuolan kanssa 185 asteisessa uunissa n. 12 min. Siementen tulee olla hyvin paahtuneita ja rapeita, mutta varo etteivät ne pala. Kaada paahdetut siemenet takaisin kurpitsan siemenkotiin.

Riisi
3 dl mustaa riisiä
8 dl kasvislientä
1/4 ruukkua timjamia
2 valkosipulinkynttä kokonaisena
1 laakerinlehti

Riisin lisuke
8 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 tl timjaminlehtiä
1 ruukku kirveliä, hienonnettuna
1 dl oliiviöljyä

Laita kaikki riisin ainekset kattilaan ja keitä ohjeen mukaisesti riisi kypsäksi (n.40 min).

Lisuketta varten lämmitä öljy pannulla, lisää sipulit ja timjamit, paista 15 min superpehmeäksi. Lisää kirveli. Sekoita seos kypsään riisiin.

Lisäksi voi tehdä (kataja)vinegretteä ja vaikka pienen vihreän salaatin.






Kommentit

Suositut tekstit