Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Joulukalenterimania

I’m back in business! On tosiaan tullut vähän huomaamattakin pidettyä melkeinpä puolen vuoden tauko tänne kirjoittelusta, mutta joulufiilistelyt saivat viimein palaamaan blogin pariin. Nythän saa jo ihan virallisesti aloittaa jouluhössötyksen? Tänä vuonna tosin tuntui aluksi vähän vaikealta päästä oikeaan tunnelmaan kun lunta tai pakkasta ei vaan näkynyt ja pimeys meinasi imaista mukaansa. Mutta hei, tästäkin huolimatta olen tunnollisesti puuhastellut   pienten jouluaskareiden parissa jo lokakuusta asti. Nimittäin tilasin itselleni himoitsemani kosmetiikkajoulukalenterin jo hyvissä ajoin odottelemaan (etten vaan jää ilman) sekä tietenkin askartelin perinteiseen tapaani miehelle joulukalenterin. Tänä vuonna kalenterin teema on ”kalsarikännijoulukalenteri”, eli koristeltuun pahvilaatikkoon on aseteltu söpöjä paketteja, jotka nimensä mukaisesti sisältävät huolella valittuja erikoisoluita ja alusvaatteita/sukkia. Kaikki tulee siis ainakin takuuvarmasti hyötykäyttöön. Paketteja ei ole n

Viimeisimmät blogitekstit

OSA 1: Mosel, Saksa

Helteinen Tallinna