Kirjoitan...

Tein tunnukset Bloggeriin ensimmäisen kerran jo yli vuosi sitten. Oli pitkään pyörinyt mielessä, että haluan taas päästä kirjoittamaan. Olen pienestä asti rakastanut niin lukemista kuin kirjoittamistakin. Toivoin aina, että työnikin tulisi suuntautumaan jotenkin viestintään ja tietysti unelmoin myös, että vielä joskus olisin itsekin kirjailija. Päädyin kuitenkin aivan eri alalle ja kirjoittamisen taitokin hautautui ruostumaan unohduksiin. Tarkoituksenani oli aina jatkaa kirjoittelua jossakin muodossa, mutta ikinä siihen ei tuntunut olevan aikaa. Kun vihdoin vuosikausien jälkeen sain kehitettyä ajatuksen omasta blogista ja luotua tunnukset, ei aloittaminen ollutkaan ollenkaan niin helppoa. En ensinnäkään ole ikinä edes lukenut blogeja, lähinnä olen törmännyt niihin etsiessäni ruokareseptejä tai tuotearvioita. Mitä ihmettä blogeihin edes kirjoitetaan? Tiesin, että blogeja on miljoonia ja tiesin myös nimeltä muutamia menestyneitä bloggareita. Pohjimmiltaan useimmat blogit käsittääkseni ovat vain eräänlaista höpöttelyä, omien mielenkiinnon kohteiden ja kokemusten jakamista. En ole nykyäänkään sen enempää mikään blogien suurkuluttaja ja seuraan lähinnä vain tuttujen kirjoituksia. Mutta nyt omalle blogille pitäisi sitten tietysti keksiä jokin jäätävän iskevä nimi sekä kiinnostava aihe. Myös taitavasti otetut ja hienosti käsitellyt valokuvat ovat tärkeä osa hyvää blogia. Noh, yllättäen en keksinyt y h t ä ä n mitään ja niin koko ajatus taas painui taka-alalle.


Kunnes yli puoli vuotta  myöhemmin yhtenä päivänä (tarkemmin loppiaisena) otin koneen käteen ja kirjauduin sisään Bloggeriin tunnuksilla, jotka jostain usvasta oli yhtäkkiä pälkähtäneet takaisin mieleeni. En tarvinnut hienoa nimeä enkä aihetta enkä upeita kuvia, enhän havittele mitään Blog Awards-palkintoja... itseasiassa vaikein asia koko hommassa olisi se, että uskaltaisin ylipäänsä antaa kenenkään lukea mitään kirjoittamaani. Unohdin kuitenkin kaikki suorituspaineet ja kirjoitin vaan mitä mieleen sillä hetkellä putkahti. Ei mitään journalistisia helmiä, vaan kevyttä pintapuolista raapaisua omaan elämääni. Niin se on jatkunutkin, mielessäni ei yleensä ole mitään aihetta kun avaan koneen, mutta jotenkin ne sormet alkaa vaan näpyttää tekstiä ja annan niiden tehdä vapaasti tehtävänsä. Opin olemaan ajattelematta liikaa, kysehän on nimenomaan itsestäni, siitä että pääsen palauttelemaan mieleeni kirjoittamisen taitoa ja pikku hiljaa kehittymään siinä. Ehkä sitten vielä joskus tunnen olevani valmis kokeilemaan muunkinlaisia tekstejä ja luonnostelemaan esimerkiksi novelleja.


Aluksi en ollut varma julkaisisinko näitä tekstejä minnekkään, sitten kuitenkin taas eräänä päivänä enempää ajattelematta julkaisin Instagramissa viittauksen blogiin ja vieläpä siihen astisista kirjoituksistani arimpaan aiheeseen eli omaan taisteluuni painoni kanssa. Vaikka se oli vain Instagram eikä itselläni siellä ole valtavasti seuraajia (ja nekin seuraajat ovat tietysti vain tuttuja ja ystäviä, eli ei mitään pelottavaa), vaati se silti tavallaan munaa. Jotenkin kirjoittaminen tuntuu henkilökohtaiselta. Vaikka tämä ei todellakaan ole mikään päiväkirja enkä vuodata täällä syvimpiä tuntojani tai revi auki sieluani, niin kevyistäkin aiheista huolimatta tämä on kuitenkin myös minua, persoonaani ja itselleni tärkeitä asioita.


Vaikka kirjoitan ensisijaisesti itseäni varten, on ihan kiva huomata, että joitakin lukijoita tämä on saavuttanut. Ja toisaalta eihän tätä lue kuin ne ihmiset, joita syystä tai toisesta asia kiinnostaa, joten olisi turha tuhlata aikaansa tekstiensä nolosteluun (vaikka luonteeltani olenkin arka tuomaan itseäni mitenkään esiin). Toivon kai tämän avulla vähitellen löytäväni  oman ääneni kirjoittamisessa ja saavani sitä kautta lisää rohkeutta unelmieni tavoitteluun. Elämä on lyhyt ja sitä rajallista aikaa on varmasti hyvä käyttää niihin asioihin joista nauttii? Kirjoittaminen on itselleni yksi niistä.