Elokuvissa

Viime viikkoina onkin tullut käytyä useampaan kertaan leffassa ja vieläpä oikein harvinaisen onnistuneissa sellaisissa. Muutama viikko sitten tuli nähtyä avaruusleffa Passengers, johon suostuin vain koska Chris Pratt. Say no more. Ja tämä romanttinen scifi-seikkailu kyllä yllätti todella positiivisesti, enpä muista hetkeen nähneeni näin ihastuttavaa ja viihdyttävää avaruuden yksinäisyyteen sijoittuvaa rakkaustarinaa.

Nyt kannattaa mennä leffaan.

Tällä viikolla sitten käytiin tyttöjen kesken katsomassa aika huikea La La Land. Musikaalielokuva onkin jo kahminut mielettömän määrän Oscar-ehdokkuuksia ja sitä on hehkutettu niin, että odotukset olivat katossa. Enkä kyllä joutunut pettymään. Vaikka kaikki odottivat Ryan Goslingin näkemistä kieli pitkällä (niinkuin ehdottomasti kannattikin), niin kyllä Emma Stone oli aivan H Ä I K Ä I S E V Ä. Elokuva kertoo unelmien tavoittelusta ja rakkaudesta raadollisessa Los Angelesissa. Unelmien toteutumisella voi olla myös hintansa.




Fantastic Beasts and their whereabouts
myös katsastettu hiljattain Scape-salissa.

Seuraavaksi vuorossa olikin sitten M. Night Shyamalanin uusi kauhujännäri Split. Vaikka muutamat Shyamalanin leffat on viime vuosina olleet pettymyksiä, olen silti fani (ihan vain koska muistissa on Signs, The Village, b-luokan kauhumässäily The Visit ja vanha klassikko Kuudes aisti). Shyamalanin elokuvia ei missään nimessä pidä ottaa liian vakavasti, jotta niistä voi nauttia. Niissä on mielestäni jotain jännää, outoa, karmivaa ja samalla kieroutuneesti hauskaa. Tässä yhden miehen showssa on pääosassa James McAvoy (myös yksi lempparini), joka kyllä hoitaa hommansa ihan jäätävästi. Kyseessä on siis sivupersoonahäiriöstä kärsivä mies ja tämä ei olekaan mikään ihan vaatimaton häiriö, sillä hänellä on jopa 23 henkisesti ja myös fysiologisesti erilaista persoonaa. Kaiken alla kytee vielä yksi hallitseva mystinen persoona, joka sitten onkin ikävämpi tapaus. Valitettavasti lupaavasta trailerista huolimatta elokuva ei pompsahtanut arvoasteikollani sinne Shyamalanin leffojen parempaan päähän, mutta oli silti omalla tavallaan kiinnostava. Näin kauhuleffojen suurena ystävänä (ja pahimpana kriitikkona) en voi sitä tunnelmaltaan kutsua millään tavalla pelottavaksi, sen sijaan muutamia naurunhörähdyksiä se kyllä aiheutti ja aihe itsessään oli kiehtova. Lopussa oli myös huvittava viittaus Unbreakable-leffaan, saa nähdä oliko sillä jokin suurempikin tarkoitus.

Nyt siis kaikki hopihopi elokuviin, siellä menee kerrankin vaikka mitä hyvää. Omalla listalla on vielä ainakin scifijännäri Arrival.


Vinkvink! Jos on vielä joltain Star Wars-fanilta jäänyt
Rogue One välistä, niin se pyörii edelleen.