Lukuhetki: Sumussa

Ensimmäinen ajatus kirjan kannet sulkiessani oli: Mitähän helvettiä mä just luin? Ei aavistustakaan. Islantilaisen Steinar Bragin Sumu on paljon kehuttu ja sitä markkinoidaan mm. Islannin omana Twin Peaksina. Tarina kuulostaa kiehtovalta: Sakea sumu yllättää road tripillä Islannin erämaassa neljä nuorta aikuista, he eksyvät tieltä ja törmäävät jeepillään yllättäen eteen ilmestyneeseen talon seinään. Yksinäistä taloa asuttaa outo vanha pariskunta, joka vastentahtoisesti majoittaa seurueen visusti lukittujen oviensa taakse. Kerta toisensa jälkeen lähtöyritykset epäonnistuvat, puhelimet eivät toimi, koira katoaa, mielet alkavat rakoilla, erämaa huokuu tuntematonta uhkaa ja talostakin alkaa paljastua yhä pelottavampia salaisuuksia. Mikä yrittää päästä sisään pimeästä?

Hyvät lähtöasetelmat siis, en kuitenkaan tuntunut pitkään aikaan pääsevän kirjaan oikein sisälle. Päähenkilöihin oli vaikea samaistua, heistä oli ylipäänsä vaikea pitää ollenkaan, varsinkaan miehistä. Henkilöt olivat ikäisikseen työurillaan harvinaisen menestyneitä, mutta elämässään aivan sekaisin. Heidän ajatukset ja keskustelut olivat vähän liian korkeataajuisia tai filosofisia itselleni. Erämaa oli suuressa osassa ja sen kuvaus oli kiinnostavaa, Islanti kun kiinnostaa itseäni kovasti matkakohteenakin. Ensimmäisen sadan sivun aikana ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään. Sitten tunnelma alkoi ahdistua ja aika pelottaviakin asioita vähitellen tapahtua. Ensimmäistä kertaa ikinä kävi kuitenkin niin, että ällötysfaktorini ylittyi täysin. Koiran kohtalo aiheutti lähes oksennusreaktion sekä oikeasti pahimmat painajaiseni koskaan. Ei mitään kihelmöivää jännitystä vaan pelkkää pahoinvointia. Melkein lopetin lukemisen siihen ja ehkä olisi kannattanutkin, sillä kuvottava meno vain jatkui. Loppu oli klaustrofobista sekoilua, mikä jätti kaiken tapahtuneen oikeastaan hämärän peittoon ja jäi aidosti häiritsemään. Luulen ymmärtäväni ja sitten en taas olekaan yhtään varma, paljon jäi kuitenkin ilman vastauksia.


Ahdistuin tästä lukukokemuksesta sen verran, että nyt siirrän kauhugenren kokonaan syrjään joksikin aikaa ja tämän kuluneen muutaman viikon totaalisen lukutauon jälkeen (minkä tarvitsin järkytyksestä selviytymiseen) keskityn vihdoin romanttiseen hömppään. Aamen.