Lukuhetki: tuutissa ruotsalaista kauhua

Olen hurahtanut ruotsalaiseen kauhukirjallisuuteen (ja kiusallista kyllä myös tosi-tv:seen, mutta älkää kertoko kellekkään). Se on se kalvava jännitys ja pelko jostain, jota ei voi aina järjellä käsittää, mikä kutkuttaa itseäni niin paljon enemmän kuin tavallinen murha-dekkari. Vaikka mm. Stephen Kingin ja Clive Barkerin kauhuklassikot ja suureksi osaksi muukin tuotanto on aikanaan tullut luettua, tällä hetkellä tuntuu ruotsalaiset menevän tässä genressä kirkkaasti ohi.

Lempparini on varmastikin John Ajvide Lindqvistin yliluonnolliset kauhuromaanit, jotka löysin joitakin vuosia sitten. Eli juurikin siis hän, jonka moni saattaa muistaa amerikkalaisenakin elokuvana julkaistusta koulukiusatun pojan ja vampyyrin ystävyydestä kertovasta Ystävät hämärän jälkeen-teoksesta. Ja ei, tämä kirja ei todellakaan ollut suunnattu lapsille eikä teineille aiheestaan huolimatta. Elokuvat onnistuvat hyvin harvoin pääsemään alkuperäisteoksen tasolle ja niitä on melkeinpä tuskallista katsoa kirjan luettuaan. Ainahan ne on silti pakko kuitenkin katsoa, vaikkei tämäkään mitään poikkeusta tehnyt. Oma suosikkini Lindqvistin tuotannosta on kuitenkin ehkäpä Ihmissatama, jossa alkoholisoitunut isä etsii oudoissa olosuhteissa jäljettömiin kadonnutta pientä tytärtään mystisellä Domarön-saarella. Muut Lindqvistiltä suomennetut romaanit ovat jääneet omalla arvoasteikollani näistä jälkeen, mutta ovat aina olleet ehdottomasti lukemisen arvoisia.

Rakkaus John Ajvide Lindqvist-kirjoihin ❤ (ja mustikkakookos-smoothieen).

Viime vuonna lukaisin siskoni suosituksesta enemmänkin rikoskirjailijana tunnetun Johan Theorinin Yömyrskyn ja ihastuin. Pelkäsin tätä liian perusdekkariksi, mutta tämä painottui onneksi enemmänkin psykologiseen hyytävään tunnelmaan maustettuna myös hitusella kummitustarinaa. Tämäkin kirja sijoittuu Öölannin saarelle vanhaan kartanoon, jolla on synkkää historiaa. Pian Westinien muutettua saaristoidylliin perheen äiti kuolee hämärällä tavalla ja pieniä outoja tapahtumia alkaa sattua. Tämä oli sopiva sekamelska kauhua, dekkaria ja myös historian havinaa.

Aikaisempi rakkauteni olikin sitten Erik Axl Sund-taiteilijanimellä esiintyvä parivaljakko, jonka kynän jälkeä on Varistyttö-trilogia. Tässäkin yhdistellään perinteiseen dekkariin niin hyytävää psykologista jännitystä ja kuvottavaakin pahuutta, että se menee jo melkein kauhun puolelle vaikkei mitään yliluonnollisia elementtejä sisälläkään. Ahmin koko trilogian neljässä päivässä, tässä oli niin henkeäsalpaavia juonenkäänteitä ja koko tarina heitettiin täysin päälaelleen niin moneen kertaan, että lukemista ei vain voinut lopettaa. Aikamoinen tutkimusmatka myös häiriintyneen ihmismielen ulottuvuuksiin ja syövereihin. En oikein tiedä mitä tästä edes kertoisin paljastamatta liikaa, joten jääköön analyysi tähän.

Varistyttö-trilogian kansikuvatkin voisi aiheuttaa painajaisia herkemmälle.

Samoilta kirjailijoilta ilmestyi reilu vuosi sitten uuden "pahuuden trilogian" ensimmäinen osa Lasiruumiit. Takakansi kuulosti sen verran teiniangstilta nuorten itsemurha-aaltoineen, johon liittyy salaperäinen bändi, etten innostunut vielä silloin tätä lukemaan. Tammikuussa kuitenkin löysin kirjan halvalla Suomalaisen alesta ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Ja hyvä niin. Tässä kirjasarjassa seikkailevat samat rikoskomisaariot kuin Varistytössäkin, tällä kertaa enemmänkin pääosaan nostettuna kuin aikaisemmin. Teksti rakentaa jännitystä niin toimivasti ja tempaa sen verran hyvin mukaansa, että edes kieltämättä välillä esiintyvä teiniangstaus ja pahoinvointia aiheuttavat turhankin hirvittävät kuolemat eivät haittaa. Ainakin yksi melko pysäyttävä käännekin tapahtui ja useampikin pienempi (ei kuitenkaan mitään Varistyttöä vastaavaa). Loppuratkaisu alkoi avautumaan ehkä liian pian ja sitä seliteltiin vähän tarpeettoman paljon, lisäksi yksi lempihahmoistani kuoli lopuksi mikä jäi vähän kaivertamaan. Jokatapauksessa jäin odottelemaan seuraavaa osaa ja tällä kertaa en odottele alennusmyynteihin asti.

Lasiruumiit viimeistelty ja jatkoa odotellaan.