Elämäni rakkaudet

Niitä suurimpia on tähän mennessä neljä. En ole varma järjestyksestä, mutta jos aloitetaan siitä vanhimmasta. Tapasin nykyisen mieheni 14 vuotiaana. Siis teininä, pussikaljalla "kylillä". Siinä ei varsinaisesti syttynyt mitään ilotulituksia ensisilmäyksellä, mutta erinäisten sattumien kautta päädyimme lopulta pitämään yhteyttä ja sovimme treffit, siitä lähtien sitten ollaankin oltu enemmän tai vähemmän yhteen hitsaantuneita. Kun suhde vain paranee ja vahvistuu vuosi vuodelta, voi varmaankin todeta, että hyvin menee. Voin luottaa, että hän on aina tukenani, elämänkumppaninani ja parhaana ystävänäni. Riidellään todella harvoin ja kun riidellään niin täysin turhanpäiväisistä aiheista, koska ei vaan keksi mitään suurempaakaan.. välillä kuitenkin täytyy höyryjä päästellä, vaikka sitten ilman syytäkin.

Olen varmasti puuduttavan tylsää seuraa ystävilleni, sillä ikinä ei ole mitään mielenkiintoista ja kuohuttavaa kerrottavaa parisuhteesta, kaikki on aina vain ihan kivasti. Melkein tekisi välillä mieli keksiä joku mehukas kriisi kerrottavaksi tai edes vähän värittää tarinaa. En toki väitä, että suhteemme olisi mitenkään täydellinen ja tottakai molemmissa on myös toista ärsyttäviä asioita. Kuten, että mieheni ähkii raivostuttavasti syödessään, polttaa salaisesti tupakkaa, täyttää asuntomme kitaroilla, vahvistimilla ja pedaaleilla (oikeesti, niitä on ainakin sata) ja pätee välillä täysin käsittämätöntä nippelitietoa. Tai kuten itse jättelen kaapin ovia auki, sotken keittiötä ja olen aina oikeassa kaikesta. Piste. En nyt oikeastaan itsestäni kyllä hirveästi vikoja keksi.

Ehkä elämä on kuitenkin aika huoletonta, kun nämä ovat suurimmat ongelmat. Voin sanoa olevani onnellinen juuri näin ja meidän on hyvä olla yhdessä. On helppoa olla ja hengittää, kun tietää, että kotona on kaikki kunnossa. Enkä muuten ole ikinä uskonut, että mikään vaihtamalla paranisi (paitsi korkeintaan työpaikka).

Meillä on myös maailman rakkain koira "lapsenamme". Lana (tunnetaan myös nimillä Antero ja Lanttu, rakkailla lapsillahan on monta nimeä) on adoptoitu Kyprokselta, hänet oli löydetty sisaruksineen pahvilaatikosta kadulta. Monien vaiheiden ja sotkujen kautta hän vihdoin lensi luoksemme, yksin, rahtina, 10 tunnin reissun Saksan kautta. Helsinki-Vantaan lentokentällä keskellä yötä trukki sitten kuljetti pienen olion kopissa luoksemme. Heti kun päästimme tämän hontelon olennon ulos häkistä kotona, se tuli suoraan syliin. Välitöntä rakkautta. Ennenkuin sitten ripuloi lattialle.

Lana oli kuitenkin saanut kasvattajiltaan hyvän koulutuksen sen muutaman kuukauden aikana, jonka oli sijaiskodissa viettänyt, hän oli heti sisäsiisti, istui ennen ruokaa, nouti palloa ja nukkui sängyn vieressä lattialla. Noh, eihän meillä ihan noin nuhteetonta käytöstä hyväksytä, halusimme hänet ehdottomasti nukkumaan viereen sängyssä ja nykyään Lana viekin varmaan sen suurimman tilan sängystä vaikka on kooltaan pienin. Itse otan sen suikaleen itselleni mikä milloinkin on vapaana. Pallonkin kanssa se juoksee nykyään vain karkuun.

Jokatapauksessa Lana on todella kiltti, vapaana sitä voi pitää huoletta, ikinä ei tarvitse pelätä, että se hermostuisi yhtään mistään tai näykkäisi koskaan ketään ja iltaisin röhnötetään sylikkäin katselemassa telkkaria. Vähän arka se on vieraita kohtaan aluksi, mutta sopeutuu nopeasti, vaikka viihtyykin kylässä vain äidin kainalossa. Itsepäinen se myöskin on, lenkillä tehdään stoppi tasan silloin kun hänestä siltä tuntuu. Ehdottomasti tärkeintä elämässä on saada mahdollisimman paljon herkkuja, mielellään ihan kokoajan. Pöyristyttävintä maailmassa puolestaan on hevoset, sellainen jos uskaltaa vilahtaakin telkkarissa, niin Lana kyllä varoittaa velvollisuudentuntoisesti heti koko naapurustoa kovaan ääneen.


Aina tukka sekaisin.



Nakkikone.

Lili ja Luna ovat kissasisaruksemme, ikäeroa niillä on vuoden verran. Ne ovat syntyneet saman puolivillin maalaiskissan pentueeseen kodittomiksi ja elämän lähtökohdat eivät varsinaisesti olleet hyvät. Kun saimme hoiviimme ulkona yksinään eläneen Lilin (tunnetaan myös nimillä Löllö ja Pölvästi) juuri ennen kovia pakkasia, se oli hyvin vakavasti sairas. Sillä oli paha kissainfluenssa ja matoja keuhkoissa asti. Lääkäri ei uskonut sen jäävän eloon. Aloitimme kuitenkin pitkän antibioottikuurin, silmätipat, nesteytyksen ja vahvan toistuvan madotuksen sekä annoimme paljon lämpöä ja rakkautta... ja sieltä se pieni vaan lopulta parani.

Lili on fiksu ja seurallinen kissa, aina kaikessa mukana ja kiinnostunut kaikesta. Se osaa avata ovet, rakastaa "lentää" muovipussien kyydissä ja vaatii itselleen herkkuja/huomiota aina silloin kun näkee koirankin niitä saavan. Mikään sylikissa se ei ole, vaan käpälästä tulee heti jos liian hellämieliseksi yrittää sen kanssa käydä. Salaisesti se on kuitenkin hyvinkin hellyydenkipeä, kunhan vain yrittää esittää kovista.

Lilin alku ei ollut helppo.

Mutta tälläinen kaunotar sieltä kuoriutui.

Luna syntyi myöhemmin samalle villikissalle, tällä kertaa kuulimme tästä nopeasti ja menimme sen samana iltana hakemaan talon alta, vaikka se oli vasta ihan käsittämättömän pieni. Samoin sen kaksoisveli sai onneksi heti hyvän kodin. Luna oli siis vielä terve, se ei myöskään pienuudestaan huolimatta kaivannut enää emon maitoa vaan oppi heti syömään märkäruokaa. Matoja silläkin oli maha täynnä ja pitkä madotus molemmille kissoille oli taas edessä. Lili inhosi aluksi Lunaa ja pientä piti suojella vihaisen isosiskon tappoyrityksiltä, nykyään ne kuitenkin yllättää usein nukkumasta sylikkäin ja pesemästä toisiaan. Lunalla vaikuttaisi kasvavan ainoastaan masu iän myötä, muutoin se on edelleen melkein pennun kokoinen.

Luna on harmillisen arka eikä vieraat yleensä näe meillä kuin yhden kissan. Se asuu käytännössä alakerrassa, koska ei arvosta ollenkaan sitä ärsyttävää piskiä, joka useimmiten hengailee yläkerran olohuoneessa. Luonnetta siltä kuitenkin löytyy. Aina kun häntä käy katsomassa, saa kehräävän puskutraktorin vastaansa ja joka aamu ja ilta se kapuaa päättäväisesti myös yläkertaan meitä tervehtimään, koirasta piittaamatta. Korvatikut ovat parhaita leluja, joita saa näppärästi varastettua vessan kaapista kun osaa konstit. Luna on ehdottomasti talon söpöin pikku pulleroinen.

Luna pentuna oli ehkä suloisinta maailmassa.

Söpö ja pieni se on vieläkin.