Madeiran jälkeen

Vietimme aivan huikean lomaviikon kauniilla Madeiralla. Viimeisen vuoden sisään on muutenkin mahtunut ehkä ne ikimuistoisimmat matkat (tai ehkä se vaan tuntuu siltä kun ne ovat lähimuistissa, ainakaan yhdelläkään tylsällä matkalla en ole ikinä ollut). Jokatapauksessa haluan kokoajan nähdä, tehdä ja kokea entistä enemmän, pelkät rantalomakohteet ei ole riittäneet enää vuosikausiin.

Madeiran saari on rakentunut sammuneen tulivuoren päälle ja sitä kutsutaan myös "Atlantin kelluvaksi puutarhaksi" sen rehevän kasvillisuuden vuoksi. Maisemaa leimaa lisäksi lukuisat banaaniviljelmät, joita tuntui olevan loputtomasti minne vain katsoikin, aina jyrkkiä vuorenseinämiä myöten. Vulkaaninen maaperä tulee hyvin esiin saaren rannoillakin, joiden hiekka on mustaa. Rantakylät -ja pääkaupunki Funchal ovat kauniita ja viihtyisiä, mutta hyvin samanlaisia kuin muuallakin. Jäämällä pelkästään näiden kylien tai hotellin mukavuuksien ääreen missaa kaiken sen mitä todellisella Madeiralla on tarjota. Välimatkat ovat yllättävän pitkiä varsinkin kiemuraisia vuoristo -ja rannikkoteitä pitkin, joten auto on täällä ehdoton jos haluaa päästä rauhassa tutkimaan saarta.

Ne kolme suurinta syytä, miksi itse tulen ehdottomasti palaamaan Madeiralle (ja mieluummin off-season-aikaan ensi kerralla) ovat:

1) Levadat ja vaellusreitit 

Levadat tarkoittavat vanhoja kastelukanavia, joita kulkee ristiin rastiin saarta yhteensä 2.000 km pituudelta. Niiden rinnalla kulkevat "huoltopolut", joita on helppo tallata vaikka ne voivatkin hetkittäin tuntua huimaavan kapeilta jyrkänteillä tasapainotellessa. Polut tosiaan kulkevat usein huikeissa maisemissa, kallioiden reunoilla, rotkojen yllä, vesiputouksien alla, pimeissä tunneleissa. Polut ovat paikoitellen myös äärimmäisen vaarallisia ja vuosittain näillä reiteillä loukkaantuu tai jopa kuolee muutamia turisteja. Korkeanpaikankammoisen ei kannata joitakin käymiämme vaelluksia edes yrittää, sen verran mahasta kouraisi ja jalkoja tärisytti itselläkin. Kunnollinen varustautuminen onkin tärkeää, en olisi lähtenyt näille reiteille ilman tukevia vaelluskenkiä. Kannoin tunnollisesti repussa mukana veden ja pienen evään lisäksi aina myös takkia, koska paljon oli puhuttu Madeiran vaihtelevasta säästä ja vuoriston mahdollisesta kylmemmästä ilmasta, tuulesta ja sateesta… mutta kävikin niin, että koko viikon porotti aurinko lämpötilan ollessa 26-31 astetta oltiin sitten vuorilla tai rannikkokylissä. Lisäksi otsalamppu oli hyödyllinen tunneleissa ja kunnolliset reittikartat/opaskirjat auttoivat reittien löytämisessä.

Ponta do Sol-levadat taisivat olla ne pelottavimmat vaikkakin helppokulkuiset, täältä puuttui paikoittan kaikki suojaukset huimaavan jyrkkien pudotusten ja kapeiden polkujen välillä.

Levadat on vanhoja kastelukanavia huoltopolkuineen, tässä 25 Fontes-polku.

Kaikki vaellusreitit eivät kulje levadoja pitkin, Sao Lourencon vaellus oli yksi parhaista

Rankin vaellus korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle

Näkymät oli mahtavia.

2) Grillatut maljakotilot 

"Grilled limpets" perinteisesti ranskalaisten ja valkosipulileivän kera oli varmasti parhaita lounaita ikinä. Tästä herkusta on jo alkanut ilmetä vieroitusoireita kotiuduttuani, haaveilen niistä päiväunissanikin jatkuvasti. Tietysti kyseessä on sellainen rasvapommi, että voi olla ihan hyväkin ettei näitä saa joka päivä käsiinsä ja onpahan hyvä syy palata. Toinen Madeiran erikoisuus on syvänmeren kalastuksella nostettavat jopa metrin pituiset hirviökalat, oikeasti aivan Alienin näköiset terävähampaiset ja mulkosilmäiset mustahuotrakalat. Tätä Espadaksi kutsuttua annosta tarjoillaan yleensä paistetun banaanin kera, valmiin annoksen liha kuitenkin on aivan tavallisen näköistä ja makuista valkoista kalaa. Tätäkin tuli maistettua ja ihan hyväähän se oli, ei kuitenkaan kykene ollenkaan kilpailemaan maljakotiloille.

Grilled limpets Seixalissa hullaannutti meidät tähän herkkuun.

Ja sitten maljakotilot maistuikin useampaan kertaan

3) Maisemat pilvien päällä

Maisemat oli aivan uskomattomia, varsinkin heti kun lähti vähän korkeammalle ja löysi itsensä pilvimeren päältä. Kauneimpia näkymiä oli Rabacalin laaksossa ja Encumedan solassa, jossa pilvet ikään kuin valuvat kalliolta alas putouksena. Myös korkeimmilta huipuilta Pico Arierolta ja Pico Ruivolta on mielettömät näkymät, itse siellä vaeltaessamme olisi kuitenkin niitä pilviä todella kaivattu, nyt taivas oli täysin kirkas ja aurinko paahtava. Pilvet tekivät jotenkin taianomaisen tunnelman, varsinkin silloin kun ilta-auringon punaiset säteet loivat niille valoaan. Upeita maisemiahan riitti muutenkin: vuoristoa, vehreitä laaksoja, vesiputouksia, huimaavia korkeuseroja, turkoosia merta.. mikä kenestäkin on kauneinta, itseäni kuitenkin sykähdytti eniten juuri ne unimaiset pilvimeret. Välillä myös ajaa humpsahdettiin hauskasti keskelle pilveä, usvan seassa oli kosteaa ja täytyi myös olla tarkkana kaikessa rauhassa keskellä tietä käyskentelevien sonnien kanssa.

Rabacalin laakson yllä

Rabacal

Encumedan solan "valuvat" pilvet

P.S. Kerrottavaa reissustamme on paljon ja tämä postaus on vasta alustusta ;)