Täydellisen sarjan metsästys
Kun on nähnyt todella hyvän sarjan, jossa kaikki palaset vaan jotenkin loksahtaa kohdalleen eikä katsomisen jano suostu sammumaan, niin jää suorastaan tyhjiö elämään kun se sarja sitten loppuu. Tyhjiö, jota ei tiennyt olevan olemassakaan ennen tällaisen sarjan löytymistä. Sitä ei kyllä todellakaan satu kovin usein, olen aika nirso sarjojen suhteen (nyt ei siis lasketa Salkkareita ja tosi-tv:tä). Varsinkaan mitään turhanpäiväisiä rikosetsivä -tai sairaalasarjoja en jaksa yhtään.
Mutta sitten tuli vastaan HBO:n Vinyl. Ensimmäisestä jaksosta en innostunut ollenkaan, mutta loppukohtaus herätti kiinnostusta sen verran, että katsoin toisenkin jakson. Onneksi, koska heti siitä eteenpäin sarja oli pelkkää timanttia. Se kertoo 70-luvun New Yorkin rockskenestä levybisneksen kulisseissa ja keskittyy erityisesti Richien, levy-yhtiön pomon, edesottamuksiin. Sarjaa on ollut tekemässä itse Martin Scorsese ja Mick Jagger. Täytyy myöntää, että melkein itkin verta kun kuulin, että kakkoskauden tuotanto on peruttu.
Helpotuksekseni en ehtinyt surra hirveän kauaa, kun päätettiin vilkaista millainen tämä paljon puhuttu Game of Thrones-sarja nyt sitten onkaan. Ennakkoluulot oli aika suuret, uskoin ettei mikään fantasiadraama linnoineen ja lohikäärmeineen voisi mitenkään olla juttuni. Mutta miten kävikään: olin aivan myyty ensimmäisestä jaksosta alkaen, siis paras sarja ikinä! Suurelta osin se perustuu varmasti huikeisiin hahmoihin, kavalkadista löytyy niin kaikkien aikojen lempihahmojani (kröhöm, Tyrion Lannister) kuin myös maailmankaikkeuden vastenmielisimpiä inhokkeja, joiden vihaamista suorastaan rakastaa. Sarjaa on vaikeaa kuvailla lyhyesti, koska siinä on kaikkea. Pohjimmaisena kuitenkin Westerosin aatelissuvut taistelevat Seitsemän kuningaskunnan vallasta, samaan aikaan kun pohjoisen jäämuurin takaa saapuu kaiken vaarantava pelottava uhka. Hahmoja ja kuningaskuntia on niin paljon, että olisin varmasti ollut aivan sekaisin, jos olisi täytynyt odotella viikko seuraavaa jaksoa. Nyt kun sarjaa pystyi jumittamaan vaikka putkeenkin HBO:lta niin pysyi hyvin kärryillä. Ja katsottavaahan riitti peräti kuuden kauden verran. Ja iiiiik, tänä kesänä jo tulee uusi kausi! Kahdeksatta ja viimeistä kautta sitten odotellaankin ilmeisesti aina vuoteen 2019 asti.
Mutta... itku pitkästä ilosta. Kun kaikki kuusi kautta oli koluttu, alkoikin taas tyhjiö elämässä ja vaikka yritettiin katsoa monia ihan hyviä sarjoja, ei mikään enää iskenyt niin kuin nuo kaksi. Kunnes viimein Netflixistä löytyi Stranger Things. Harmillisesti tässä oli vain kahdeksan jaksoa, joten se oli parissa päivässä katsottu. Toinen kausi on kuitenkin tulossa halloweenina. Tämä oli aivan ihana, täydellistä kasarinostalgiaa Spielbergin, Kingin ja Carpenterin hengessä. Scifikauhuseikkailu, jonka keskipisteessä on 12-vuotiaiden nörttipoikien sekä yhden telekineettisen tytön kaveriporukka. Ja se musiikki! Tässä oltiin vaan kaikinpuolin asian ytimessä. Toimii varmasti parhaiten meille, joiden lapsuuden/nuoruuden klassikkoelokuvat koostuivat näistä elementeistä.
Kaamoksen ja tämän päivän kaltaisten harmaiden sadepäivien pelastaja onkin ehdottomasti Netflix. Sen suurin ongelma on kuitenkin valinnan vaikeus, erityisesti elokuvien valinta tuntuu usein mahdottomalta tehtävältä (siksikin että kaikki on jo nähty, tuoreempi matsku olis kiva!). Sarjat ovat vähän helpompi vaihtoehto. Seuraavasta voi selailla omia vinkkejäni mitä sieltä Netflixin syövereistä kannattaa katsastaa (osaa olen tosin seurannut telkkaristakin). Nämä eivät ehkä ole sen suurempia sydämentykytyksiä onnistuneet aiheuttamaan, mutta paremman puutteessa viihdyttävät hyvin.
Dark: Saksalainen sarja on scifiä ja synkän yliluonnollisia tapahtumia yhdistelevä piinaava mysteeri. Pienessä kylässä katoaa nuoria poikia, kysymys ei kuitenkaan ole siitä missä he ovat vaan milloin he ovat. En viitsi spoilata enempää, loistosarja otteessa pitävällä tunnelmallaan.
Hemlock Grove: Tätä rakastin myös aika paljon. Monellakin tapaa epätodennäköiset ystävykset Roman ja Peter sotkeentuvat outoihin tapahtumiin ja piilottelevat samalla omia salaisuuksiaan. Ei tosiaan mikään perinteinen teini-ihmissusi-vampyyri-sarja, vaan oikeinkin onnistunutta outoilua. Viimeisen kauden traaginen loppu jäi vähän nyppimään.
Salem: Ensimmäinen kausi kannattaa katsastaa! Nimestä ei varmaan ole vaikea päätellä, että tarina tapahtuu noitavainojen sydämessä. Tosin noidat ovat todellisia eikä heillä ole hyvät mielessä. Sarja sisältää välillä erittäinkin pimeää kuvausta ja aikamoisia kauhuelokuvakohtauksia, kuitenkin kaiken takana sykkii rakkaustarina ja höysteenä löytyy sopivasti huumoria. Tykkäsin kovasti, mutta kaksi seuraavaa kautta olivat toinen toistaan huonompia. Ihan hyvä, että sarja sai päätöksensä.
Glitch: Mitä tapahtuu kun kuolleet palaavat? Ja miksi he palaavat? Eikä tässä ole kyse zombeista. Aiheestaan huolimatta kepeää ja mustalla huumorillakin sävytettyä australialaista draamaa, jännitys lisääntyy loppua kohden. Ei mitään ihmeellistä, mutta viihdyin.
The Returned: Taas kuolleet palaavat, näköjään hittiaihe. Draamaa, jännitystä ja yliluonnollisia tapahtumia riittää. Tempaisi hyvin mukaansa ja katsoin koko sarjan aika nopeaa tahtia. Tämä on hyvinkin tarkka kopio hahmojen ulkonäköä myöten alkuperäisestä ranskalaisesta Les Revenants-sarjasta, mutta ei kuitenkaan kuuleman mukaan onnistu ollenkaan saavuttamaan alkuperäisen kaltaista mystistä tunnelmaa. Harmi vaan että löysin ranskanlaisen alkuperäisversion vasta jo katsottuani amerikkalaisen, enkä kaivannut enää toisintaa. Molemmat versiot siis löytyvät Netflixistä, päätä itse kumpi houkuttaa enemmän.
Alppimaja: Ranskalainen sarjamurhaajamysteeri: syrjäiseen mökkiin lapsuutensa kotikylään kokoontuneet nuoret huomaavat jääneensä ansaan ja joutuneensa metsästyksen kohteeksi kun yksi toisensa jälkeen alkaa tippua pelistä. Kuka on kaiken takana ja miksi? Viihdyttävä sarja, mutta arvasin loppuratkaisun jo vähän turhan hyvissä ajoin.
Black Mirror: Tulevaisuuteen sijoittuva scifiantologia, ihan pysäyttäviä jaksoja esim. somekäyttäytymisestä Hämärän rajamailla-hengessä. Vähän raskas välillä.
American Horror Story: Jokainen kausi on oma erillinen kauhutarinansa. Ensimmäisen kauden kummitustalo ja erityisesti toisen kauden mielisairaala olivat huikeita. Siitä valitettavasti alkoi sarjan alamäki ja sen jälkeiset kaudet ovat olleet toinen toistaan huonompia. Kolmannen kauden teininoitasekoilua vielä katsoi, mutta neloskauden friikkisirkusta seurasin enää vain musiikin takia (joka jaksossa nimittäin soi ihanat David Bowien Life on Mars? ja Lana Del Rayn Gods and Monsters). Vitoskauden kummitushotellista en keksi oikein mitään hyvää sanottavaa, ehkä jos haluaa nähdä Lady Gagan sekoilemassa seksihulluna vampyyrina niin voi katsoa. Kutoskautta en ole edes jaksanut enää katsoa.
Vampyyripäiväkirjat: Teinivampyyrisaippuaa, mutta koska Damon Salvator. Piste.
Orphan Black: Positiivinen yllätys, koukuttava ja jännä kanadalainen sarja jonka vetovoima ei kuitenkaan kantanut enää ensimmäisen kauden yli. Kyse on klooneista ja sama nainen vetää ties kuinka monta roolia, mutta tekee sen hyvin. Ehkä vielä jonain päivänä katson seuraavatkin kaudet.
The Rain: Tanskalainen scifi-sarja alkaa lupaavasti, mutta ei kykene lunastamaan lupauksia. Sade levittää hetkessä tappavaa virusta, joka tuhoaakin suurimman osan skandinavian väestöstä. Pääosan nuoret piilottelevat kuusi vuotta bunkkerissa, ennen kuin uskaltautuvat ulos ja päättävät sattumien kautta lähteä uusien ystäviensä kanssa etsimään isäänsä, joka vaikuttaa sekaantuneen tähän kaikkeen. Maailmanlopun Kööpenhamina on hienoa katsottavaa ja sarja etenee mukavan joutuisasti, mutta tarina ontuu.
Niin äläkä unohda sitä aikaisemmin mainittua Stranger Thingsiä!
End of the f***ing world: Omaperäisessä brittisarjassa seurataan mustan huumorin sävyttämänä kahden teinin epäonnista ja veristä karkumatkaa. James kuvailee itseän tunteettomaksi psykopaatiksi, jonka motiivi Alyssan tapailuun on aluksi yksinkertaisesti se, että hän aikoo murhata tytön. Alyssa puolestaan on maanisdepressiivinen, kontrolloimaton rääväsuu, joka uskoo löytäneensä Jamesista samankaltaisen hylkiön sielunkumppanikseen. Matkan varrella pari kuitenkin rakastuu oikeastikin ja hahmoista kuoriutuu syvällisempiä kerroksia. Sarja huvittaa, ällöttää, hellytää ja yllättää. Jaksoja on vain 8 ja ne kestävät alle 20 min per jakso, joten koko sarjan voi katsoa vaikka kerralla eikä se tunnu elokuvaa pidemmältä.
Everything Sucks!: Mielestäni sarja oli todella hauska ja sympaattinen kun pääsi vauhtiin. Ysäriajan koulumaailmaa Boring-nimisessä pikku kaupungissa ihanan överisti kuvaava sarja ihastuttavilla nuorilla näyttelijöillä. Harmitti, että toisen kauden tuotanto peruttiin.
You're the worst: Törkypuheita ja härskiä menoa kun kaksi itsekeskeistä, kyynistä ja teräväkielistä ihmistä rakastuu vastentahtoisesti. Piristävän epäsovinnainen rakkaustarina, ei mitään hempeilyä.
How I met your mother: Aivot narikkaan hömppää, joka voi pyöriä taustalla aina kun ei jaksa keskittyä tarkemmin. Hauskaa ja hyväntahtoista huumoria Frendit-tyyliin. Legen-wait for it-dary.
Love: Jos Judd Apatowin huumori naurattaa niin tämä on sitä taattua itseään. En jostain syystä ihan hirveästi jaksa tästä innostua, vaikka monesta Apatowin komediasta (Superbad, Pineapple Express, 40 v ja neitsyt jne.) tykkäänkin paljon. Kai tämä huumori alkaa vaan jo liikaa toistaa itseään. Laatukomediaa ja rakkaustarinaa joka tapauksessa.
Shameless: Tämän rappioperheen sekoilut jaksoivat naurattaa useampienkin kausien ajan ja aika loistavia hahmoja tästä Gallagherien sekavasta klaanista kyllä löytyy.
The Inbetweeners: Brittikomediaa neljästä teinipojasta nuoruusiän noloissa tilanteissa, hulvatonta läpyskää.
Santa Clarita Diet: Perheen äiti (Drew Barrymore) muuttuu eräänä päivänä zombiksi, mikä tietysti aiheuttaa hieman käytännön ongelmia, kuten kenet olisi moraalisesti oikein syödä seuraavaksi. Kepeän hassunhauskaa hölmöä huumoria, viihdyttää.
iZombie: Zombiksi muuttunut tyttö ratkoo rikoksia ja murhia syömällä uhrien aivoja. Eihän tässä ole yhtään mitään järkeä enkä edes voi sanoa tätä mitenkään hyväksi. Olen silti seuraillut silloin kun ei jaksa mihinkään järkeväänkään keskittyä.
Orange is the new black: Hehkutettu naisten vankilaan sijoittuva draamakomedia, tykkään tästä paljon. Tosin ensimmäinen kausi jättää mielestäni seuraajansa taakseen.
Narcos: Kolumbialaisen huumeparonin Pablo Escobarin kuvitteellista elämää, jaksoi kiinnostaa aluksi mutta jäi sitten kesken jo ensimmäisellä tuotantokaudella. Hyvä sarja kumminkin, täytynee taas joskus jatkaa katselua.
Breaking Bad: Miljoonasti palkittua ja ylistettyä humoristista rikosdraamaa kuolemansairaasta kemian opettajasta, joka alkaa tehtailemaan huumeita eikä kaikki mene putkeen.
Sons of Anarchy: Moottoripyöräjengin elämää: symppis-Jax epäröi haluaako sittenkään jatkaa isänsä jalanjäljissä kerhon johtajaksi. Ensin tämä oli viihdyttävää katsottavaa, mutta alkoi sitten saada niin synkkiä sävyjä, että jäi toistaiseksi kesken.
The Affair: Pettämistä lomaromanssin muodossa kiintoisasti vuorotellen molempien osapuolien näkökulmasta kuvattuna, pahaaenteilevää draamaa ja intohimoa säästelemättä. Huvittavaa miten toinen voi muistaa ja kokea tilanteet aivan toisin kuin toinen osapuoli. Kakkos -ja kolmoskausi eivät vedä vertoja lumoavalle ensimmäiselle kaudelle, mutta ovat silti katsomisen arvoisia.
The Punisher: Ehdottomasti paras Marvel-sarja ja kuuluu muutenkin sarjojen kärkipäähän. Frank Castle eli The Punisher on kostoretkellä: hänen perheensä on murhattu eikä Frank aio päästää ketään asiaan millään tavoin sekaantunutta selviämään hengissä. Sarja on äärimmäisen väkivaltainen ja vaikka Frank on toisaalta symppis, on hän myös psykopaattisia piirteitä omaava raakalainen.Hyvin viihdyttävä!
Bloodline: Taas yksi kesken jäänyt kehuttu ja ihan mielenkiintoisen oloinen, mutta omille hermoille liian hidastempoinen, rikossarja perheen salaisuuksista. Vasta viimeisissä jaksoissa alkaa kuulemma tapahtua.. getting there maybe someday.
American Crime Story: The people vs. O.J. Simpson Mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva draama O.J. Simpsonin oikeudenkäynnistä, myös Kardashianin perhe vilahtelee jaksoissa.
Nostalgian nälkään...
Buffy, vampyyrintappaja: Ai että sitä nostalgiaa, varhaisteiniajan lempisarjoja ja yllättävän hyvin toimii edelleen. Ja sen ajan riidan aihe: kuulun Team Spikeen, en Team Angeliin. Sori.
Skins: Olin nuorempana ensimmäisistä kausista ihan "liekeissä" (heheh). Brittinuorison sekoilua.
Freaks and Geeks: Tätä katsottiin teininä ja miksei edelleen. Kasariajan high schoolin kuvausta, tästä ponnisti mm. James Franco ja Seth Rogan.
P.S. Otan aina vastaan vinkkejä täydellisen sarjan metsästykseeni.
Mutta sitten tuli vastaan HBO:n Vinyl. Ensimmäisestä jaksosta en innostunut ollenkaan, mutta loppukohtaus herätti kiinnostusta sen verran, että katsoin toisenkin jakson. Onneksi, koska heti siitä eteenpäin sarja oli pelkkää timanttia. Se kertoo 70-luvun New Yorkin rockskenestä levybisneksen kulisseissa ja keskittyy erityisesti Richien, levy-yhtiön pomon, edesottamuksiin. Sarjaa on ollut tekemässä itse Martin Scorsese ja Mick Jagger. Täytyy myöntää, että melkein itkin verta kun kuulin, että kakkoskauden tuotanto on peruttu.
Helpotuksekseni en ehtinyt surra hirveän kauaa, kun päätettiin vilkaista millainen tämä paljon puhuttu Game of Thrones-sarja nyt sitten onkaan. Ennakkoluulot oli aika suuret, uskoin ettei mikään fantasiadraama linnoineen ja lohikäärmeineen voisi mitenkään olla juttuni. Mutta miten kävikään: olin aivan myyty ensimmäisestä jaksosta alkaen, siis paras sarja ikinä! Suurelta osin se perustuu varmasti huikeisiin hahmoihin, kavalkadista löytyy niin kaikkien aikojen lempihahmojani (kröhöm, Tyrion Lannister) kuin myös maailmankaikkeuden vastenmielisimpiä inhokkeja, joiden vihaamista suorastaan rakastaa. Sarjaa on vaikeaa kuvailla lyhyesti, koska siinä on kaikkea. Pohjimmaisena kuitenkin Westerosin aatelissuvut taistelevat Seitsemän kuningaskunnan vallasta, samaan aikaan kun pohjoisen jäämuurin takaa saapuu kaiken vaarantava pelottava uhka. Hahmoja ja kuningaskuntia on niin paljon, että olisin varmasti ollut aivan sekaisin, jos olisi täytynyt odotella viikko seuraavaa jaksoa. Nyt kun sarjaa pystyi jumittamaan vaikka putkeenkin HBO:lta niin pysyi hyvin kärryillä. Ja katsottavaahan riitti peräti kuuden kauden verran. Ja iiiiik, tänä kesänä jo tulee uusi kausi! Kahdeksatta ja viimeistä kautta sitten odotellaankin ilmeisesti aina vuoteen 2019 asti.
Mutta... itku pitkästä ilosta. Kun kaikki kuusi kautta oli koluttu, alkoikin taas tyhjiö elämässä ja vaikka yritettiin katsoa monia ihan hyviä sarjoja, ei mikään enää iskenyt niin kuin nuo kaksi. Kunnes viimein Netflixistä löytyi Stranger Things. Harmillisesti tässä oli vain kahdeksan jaksoa, joten se oli parissa päivässä katsottu. Toinen kausi on kuitenkin tulossa halloweenina. Tämä oli aivan ihana, täydellistä kasarinostalgiaa Spielbergin, Kingin ja Carpenterin hengessä. Scifikauhuseikkailu, jonka keskipisteessä on 12-vuotiaiden nörttipoikien sekä yhden telekineettisen tytön kaveriporukka. Ja se musiikki! Tässä oltiin vaan kaikinpuolin asian ytimessä. Toimii varmasti parhaiten meille, joiden lapsuuden/nuoruuden klassikkoelokuvat koostuivat näistä elementeistä.
Kaamoksen ja tämän päivän kaltaisten harmaiden sadepäivien pelastaja onkin ehdottomasti Netflix. Sen suurin ongelma on kuitenkin valinnan vaikeus, erityisesti elokuvien valinta tuntuu usein mahdottomalta tehtävältä (siksikin että kaikki on jo nähty, tuoreempi matsku olis kiva!). Sarjat ovat vähän helpompi vaihtoehto. Seuraavasta voi selailla omia vinkkejäni mitä sieltä Netflixin syövereistä kannattaa katsastaa (osaa olen tosin seurannut telkkaristakin). Nämä eivät ehkä ole sen suurempia sydämentykytyksiä onnistuneet aiheuttamaan, mutta paremman puutteessa viihdyttävät hyvin.
Dark: Saksalainen sarja on scifiä ja synkän yliluonnollisia tapahtumia yhdistelevä piinaava mysteeri. Pienessä kylässä katoaa nuoria poikia, kysymys ei kuitenkaan ole siitä missä he ovat vaan milloin he ovat. En viitsi spoilata enempää, loistosarja otteessa pitävällä tunnelmallaan.
Hemlock Grove: Tätä rakastin myös aika paljon. Monellakin tapaa epätodennäköiset ystävykset Roman ja Peter sotkeentuvat outoihin tapahtumiin ja piilottelevat samalla omia salaisuuksiaan. Ei tosiaan mikään perinteinen teini-ihmissusi-vampyyri-sarja, vaan oikeinkin onnistunutta outoilua. Viimeisen kauden traaginen loppu jäi vähän nyppimään.
Salem: Ensimmäinen kausi kannattaa katsastaa! Nimestä ei varmaan ole vaikea päätellä, että tarina tapahtuu noitavainojen sydämessä. Tosin noidat ovat todellisia eikä heillä ole hyvät mielessä. Sarja sisältää välillä erittäinkin pimeää kuvausta ja aikamoisia kauhuelokuvakohtauksia, kuitenkin kaiken takana sykkii rakkaustarina ja höysteenä löytyy sopivasti huumoria. Tykkäsin kovasti, mutta kaksi seuraavaa kautta olivat toinen toistaan huonompia. Ihan hyvä, että sarja sai päätöksensä.
Glitch: Mitä tapahtuu kun kuolleet palaavat? Ja miksi he palaavat? Eikä tässä ole kyse zombeista. Aiheestaan huolimatta kepeää ja mustalla huumorillakin sävytettyä australialaista draamaa, jännitys lisääntyy loppua kohden. Ei mitään ihmeellistä, mutta viihdyin.
The Returned: Taas kuolleet palaavat, näköjään hittiaihe. Draamaa, jännitystä ja yliluonnollisia tapahtumia riittää. Tempaisi hyvin mukaansa ja katsoin koko sarjan aika nopeaa tahtia. Tämä on hyvinkin tarkka kopio hahmojen ulkonäköä myöten alkuperäisestä ranskalaisesta Les Revenants-sarjasta, mutta ei kuitenkaan kuuleman mukaan onnistu ollenkaan saavuttamaan alkuperäisen kaltaista mystistä tunnelmaa. Harmi vaan että löysin ranskanlaisen alkuperäisversion vasta jo katsottuani amerikkalaisen, enkä kaivannut enää toisintaa. Molemmat versiot siis löytyvät Netflixistä, päätä itse kumpi houkuttaa enemmän.
Alppimaja: Ranskalainen sarjamurhaajamysteeri: syrjäiseen mökkiin lapsuutensa kotikylään kokoontuneet nuoret huomaavat jääneensä ansaan ja joutuneensa metsästyksen kohteeksi kun yksi toisensa jälkeen alkaa tippua pelistä. Kuka on kaiken takana ja miksi? Viihdyttävä sarja, mutta arvasin loppuratkaisun jo vähän turhan hyvissä ajoin.
Black Mirror: Tulevaisuuteen sijoittuva scifiantologia, ihan pysäyttäviä jaksoja esim. somekäyttäytymisestä Hämärän rajamailla-hengessä. Vähän raskas välillä.
American Horror Story: Jokainen kausi on oma erillinen kauhutarinansa. Ensimmäisen kauden kummitustalo ja erityisesti toisen kauden mielisairaala olivat huikeita. Siitä valitettavasti alkoi sarjan alamäki ja sen jälkeiset kaudet ovat olleet toinen toistaan huonompia. Kolmannen kauden teininoitasekoilua vielä katsoi, mutta neloskauden friikkisirkusta seurasin enää vain musiikin takia (joka jaksossa nimittäin soi ihanat David Bowien Life on Mars? ja Lana Del Rayn Gods and Monsters). Vitoskauden kummitushotellista en keksi oikein mitään hyvää sanottavaa, ehkä jos haluaa nähdä Lady Gagan sekoilemassa seksihulluna vampyyrina niin voi katsoa. Kutoskautta en ole edes jaksanut enää katsoa.
Vampyyripäiväkirjat: Teinivampyyrisaippuaa, mutta koska Damon Salvator. Piste.
Orphan Black: Positiivinen yllätys, koukuttava ja jännä kanadalainen sarja jonka vetovoima ei kuitenkaan kantanut enää ensimmäisen kauden yli. Kyse on klooneista ja sama nainen vetää ties kuinka monta roolia, mutta tekee sen hyvin. Ehkä vielä jonain päivänä katson seuraavatkin kaudet.
The Rain: Tanskalainen scifi-sarja alkaa lupaavasti, mutta ei kykene lunastamaan lupauksia. Sade levittää hetkessä tappavaa virusta, joka tuhoaakin suurimman osan skandinavian väestöstä. Pääosan nuoret piilottelevat kuusi vuotta bunkkerissa, ennen kuin uskaltautuvat ulos ja päättävät sattumien kautta lähteä uusien ystäviensä kanssa etsimään isäänsä, joka vaikuttaa sekaantuneen tähän kaikkeen. Maailmanlopun Kööpenhamina on hienoa katsottavaa ja sarja etenee mukavan joutuisasti, mutta tarina ontuu.
Niin äläkä unohda sitä aikaisemmin mainittua Stranger Thingsiä!
End of the f***ing world: Omaperäisessä brittisarjassa seurataan mustan huumorin sävyttämänä kahden teinin epäonnista ja veristä karkumatkaa. James kuvailee itseän tunteettomaksi psykopaatiksi, jonka motiivi Alyssan tapailuun on aluksi yksinkertaisesti se, että hän aikoo murhata tytön. Alyssa puolestaan on maanisdepressiivinen, kontrolloimaton rääväsuu, joka uskoo löytäneensä Jamesista samankaltaisen hylkiön sielunkumppanikseen. Matkan varrella pari kuitenkin rakastuu oikeastikin ja hahmoista kuoriutuu syvällisempiä kerroksia. Sarja huvittaa, ällöttää, hellytää ja yllättää. Jaksoja on vain 8 ja ne kestävät alle 20 min per jakso, joten koko sarjan voi katsoa vaikka kerralla eikä se tunnu elokuvaa pidemmältä.
Everything Sucks!: Mielestäni sarja oli todella hauska ja sympaattinen kun pääsi vauhtiin. Ysäriajan koulumaailmaa Boring-nimisessä pikku kaupungissa ihanan överisti kuvaava sarja ihastuttavilla nuorilla näyttelijöillä. Harmitti, että toisen kauden tuotanto peruttiin.
You're the worst: Törkypuheita ja härskiä menoa kun kaksi itsekeskeistä, kyynistä ja teräväkielistä ihmistä rakastuu vastentahtoisesti. Piristävän epäsovinnainen rakkaustarina, ei mitään hempeilyä.
How I met your mother: Aivot narikkaan hömppää, joka voi pyöriä taustalla aina kun ei jaksa keskittyä tarkemmin. Hauskaa ja hyväntahtoista huumoria Frendit-tyyliin. Legen-wait for it-dary.
Love: Jos Judd Apatowin huumori naurattaa niin tämä on sitä taattua itseään. En jostain syystä ihan hirveästi jaksa tästä innostua, vaikka monesta Apatowin komediasta (Superbad, Pineapple Express, 40 v ja neitsyt jne.) tykkäänkin paljon. Kai tämä huumori alkaa vaan jo liikaa toistaa itseään. Laatukomediaa ja rakkaustarinaa joka tapauksessa.
Shameless: Tämän rappioperheen sekoilut jaksoivat naurattaa useampienkin kausien ajan ja aika loistavia hahmoja tästä Gallagherien sekavasta klaanista kyllä löytyy.
The Inbetweeners: Brittikomediaa neljästä teinipojasta nuoruusiän noloissa tilanteissa, hulvatonta läpyskää.
Santa Clarita Diet: Perheen äiti (Drew Barrymore) muuttuu eräänä päivänä zombiksi, mikä tietysti aiheuttaa hieman käytännön ongelmia, kuten kenet olisi moraalisesti oikein syödä seuraavaksi. Kepeän hassunhauskaa hölmöä huumoria, viihdyttää.
iZombie: Zombiksi muuttunut tyttö ratkoo rikoksia ja murhia syömällä uhrien aivoja. Eihän tässä ole yhtään mitään järkeä enkä edes voi sanoa tätä mitenkään hyväksi. Olen silti seuraillut silloin kun ei jaksa mihinkään järkeväänkään keskittyä.
Orange is the new black: Hehkutettu naisten vankilaan sijoittuva draamakomedia, tykkään tästä paljon. Tosin ensimmäinen kausi jättää mielestäni seuraajansa taakseen.
Narcos: Kolumbialaisen huumeparonin Pablo Escobarin kuvitteellista elämää, jaksoi kiinnostaa aluksi mutta jäi sitten kesken jo ensimmäisellä tuotantokaudella. Hyvä sarja kumminkin, täytynee taas joskus jatkaa katselua.
Breaking Bad: Miljoonasti palkittua ja ylistettyä humoristista rikosdraamaa kuolemansairaasta kemian opettajasta, joka alkaa tehtailemaan huumeita eikä kaikki mene putkeen.
Sons of Anarchy: Moottoripyöräjengin elämää: symppis-Jax epäröi haluaako sittenkään jatkaa isänsä jalanjäljissä kerhon johtajaksi. Ensin tämä oli viihdyttävää katsottavaa, mutta alkoi sitten saada niin synkkiä sävyjä, että jäi toistaiseksi kesken.
The Affair: Pettämistä lomaromanssin muodossa kiintoisasti vuorotellen molempien osapuolien näkökulmasta kuvattuna, pahaaenteilevää draamaa ja intohimoa säästelemättä. Huvittavaa miten toinen voi muistaa ja kokea tilanteet aivan toisin kuin toinen osapuoli. Kakkos -ja kolmoskausi eivät vedä vertoja lumoavalle ensimmäiselle kaudelle, mutta ovat silti katsomisen arvoisia.
The Punisher: Ehdottomasti paras Marvel-sarja ja kuuluu muutenkin sarjojen kärkipäähän. Frank Castle eli The Punisher on kostoretkellä: hänen perheensä on murhattu eikä Frank aio päästää ketään asiaan millään tavoin sekaantunutta selviämään hengissä. Sarja on äärimmäisen väkivaltainen ja vaikka Frank on toisaalta symppis, on hän myös psykopaattisia piirteitä omaava raakalainen.Hyvin viihdyttävä!
Bloodline: Taas yksi kesken jäänyt kehuttu ja ihan mielenkiintoisen oloinen, mutta omille hermoille liian hidastempoinen, rikossarja perheen salaisuuksista. Vasta viimeisissä jaksoissa alkaa kuulemma tapahtua.. getting there maybe someday.
American Crime Story: The people vs. O.J. Simpson Mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva draama O.J. Simpsonin oikeudenkäynnistä, myös Kardashianin perhe vilahtelee jaksoissa.
Nostalgian nälkään...
Buffy, vampyyrintappaja: Ai että sitä nostalgiaa, varhaisteiniajan lempisarjoja ja yllättävän hyvin toimii edelleen. Ja sen ajan riidan aihe: kuulun Team Spikeen, en Team Angeliin. Sori.
Skins: Olin nuorempana ensimmäisistä kausista ihan "liekeissä" (heheh). Brittinuorison sekoilua.
Freaks and Geeks: Tätä katsottiin teininä ja miksei edelleen. Kasariajan high schoolin kuvausta, tästä ponnisti mm. James Franco ja Seth Rogan.
P.S. Otan aina vastaan vinkkejä täydellisen sarjan metsästykseeni.
Kommentit
Lähetä kommentti