Insomnia

Elän jatkuvassa univajeessa ja näin on ollut niin kauan kun muistan. Olen aina väsynyt, mutta en ikinä nukahda silloin kun pitäisi. Usein saan unenpäästä kiinni vasta neljän jälkeen yöllä, sen takia venytän heräämistäkin viime tinkaan ja kello soikin töihin vasta 7.40, jonka jälkeen torkun vielä hetken… lopputuloksena ehdin valmistautua töihin lähtöön max 15 minuuttia, ennen kuin pitää juosta klo 8.10 lähtevään bussiin. Yhteiset aamukahvit töissä ovatkin itselleni jopa vähän raskaita, en vaan kestä puheen pulputusta ja naurunremakoita heti aamusta... anteeksi kaikille pirteille aamuvirkuille!

Normiyöuneni ovat siis noin neljän tunnin mittaisia (ihan maksimissaankin alle kuuden tunnin) ja senkin aikana saatan heräillä monia kertoja. Silti en ikinä nuku päiväunia tai mene sänkyyn ennen keskiyötä. Joka perjantai tapahtuu kuitenkin toistuva ilmiö eli sammahdan sohvalle muutaman viinilasillisen jälkeen ennen kymmentä, en siis todellakaan ole hyvää juhlintaseuraa perjantaisin ja illanistujaisia on silloin turha järjestää.

Kun tiedän, ettei aamulla tarvitse herätä kellon pirinään, rentoudun paremmin. Olen todellakin niitä ihmisiä, jotka haluavat aamuisin heittää kellon päin seinää kirosanojen saattelemana. Siksi myös kellon soittoääni on hyvin tärkeä, sen pitää alkaa rauhallisesti ja hiljaisesti, jolloin ehdin läpsäisemään sen kiinni ennen raivostuttavan piinavaa aivojen ytimeen tunkeutuvaa pirinää, joka aiheuttaa takuu varmasti koko päivän kestävän päänsäryn. Viikonloppuisin on ihanaa nukkua pitkään... kun sanon pitkään se tarkoittaa siis klo 10 asti aamulla, nyt keväisen valon vallatessa tulee noustua aiemminkin, mutta yhdeksään asti pakotan itseni pysymään sängyssä väkisinkin levon vuoksi. Tärkeintä on, ettei mikään pirise. Jos jonakin yönä (yleensä viikonloppuisin) olen onnistunut nukkumaan hyvin ja tunnen itseni kerrankin oikeasti levänneeksi ja virkeäksi, niin se kyllä otetaan seuraavana yönä takaisin jolloin en sitten välttämättä nuku silmänräpäystäkään.

Viime kertaisessa yleisessä työterveystarkastuksessa lääkäri määräsi unilääkkeitä, mutta ei tulisi mieleenikään hankkia niitä. En halua, että uneni on riippuvaista ainakaan reseptilääkkeistä. Luontaistuotteita olen joskus syönyt ja niistä kyllä olikin apua, jostain syystä sekin on kuitenkin jäänyt. Olen niin tottunut unettomuuteeni, etten osaa ajatella siinä olevan mitään ihmeellistä eikä se vaikuta arkeeni oikeastaan mitenkään (lukuunottamatta aamukärttyisyyttä kahvipöydässä), pieni väsymys on toki aina läsnä mutta se ei ole millään tavalla ylivoimaista.

Taas yöllä maatessani pimeydessä valveilla ties kuinka monetta tuntia, tuli mieleeni blogin uusi nimi – uneton kulkija. Se kuvaa itseäni hyvin. Halusin kovasti blogille myös uutta ulkoasua, mutta let’s face it: olen surkea tekniikassa. En tosin tiedä pystyykö näitä Bloggerin valmiita pohjia edes muokkaamaan täysin haluamikseen, ehkä se jotenkin onnistuisi, mutta rajallisilla taidoillani on nyt tyytyminen tähän. Onhan se silti ainakin erinäköinen kuin aikaisemmin ja vaihtelu virkistää!