LUUKKU 24: Aattofiiliksiä

Hei, täällä kirjoittelee maailman surkein blogijoulukalenterin pitäjä. Sen lisäksi, että suurin osa luukuista ilmestyi muutaman päivän viiveellä niin tämä viimeinen luukku on saanut odotella melkein kaksi viikkoa joulun jo mentyä. No loppiaiseen on sentään vielä pari päivää, joten voihan tämän vielä laskea joulunajaksi kuitenkin. Pääasiassa olen ollut nenä kiinni kirjassa ja viinilasillinen kädessä, joten en ole ehtinyt tänne vilkaisemaankaan.

Jouluaatto kului perinteiseen tyyliin suurimmaksi osaksi vanhempieni luona. Vaikka yritimme itseasiassa kovasti ehdottaa, että tänä jouluna olisimme voineet kokeilla ihan vain rauhassa kotosalla joulun viettoa kun omaan joulupöytäänkin oli jo suunniteltu kaikenlaista.. mutta vanhempani eivät ottaneet tätä kuuleviin korviinsa. Meidän lisäksi paikalla oli vain kaksi siskoani ja tuorein vauvatulokas, joten aatto oli jokatapauksessa normaalia rauhallisempi ja sujui tietysti mukavasti. Joulupöydässä oli kaiken ns. normaalin lisäksi mm. myskikurpitsalaatikkoa ja sitä quornkinkkua.

Illalla kotona availtiin niitä muutamia kuusen alle kerääntyneitä paketteja, joista paljastui kaikkea suloista, pehmeää, lämmittävää ja makeaa. Sitten oli se eräs suorakulmion muotoinen paketti, josta löytyi kosketinsoittimet... siis KOSKETINSOITTIMET! Nyt piti vetäistä aika terävästi henkeä, etten olisi raivostunut miehelleni, jolta paketti oli. En nimittäin ole millään tasolla kiinnostunut soittimista (koska en ole ollenkaan musikaalisesti lahjakas) ja mieheni tietää sen varsin hyvin. Hän kuitenkin kehotti avaamaan soitinlaatikon.. ja kappas vain, siellä ei ollut soitinta. Siellä oli kirja Pieksämäestä ja ilmoitus, että juna Pieksämäelle lähtisi 25.1. klo 10.45. Ensimmäinen ajatus oli, hetkinen, miksi joku on kirjoittanut kokonaisen kirjan Pieksämäestä? Ja mitä on Pieksämäellä? Miksi sinne mennään junalla eikä autolla? Kirjan avaaminen paljasti, että kyse olikin matkaoppaasta Pietariin, jonka kannet oli kääritty Pieksämäki-mainokseen. Sitten alkoi viimein hahmottua... Ollaan lähdössä pidennetyksi viikonlopuksi Pietariin, jonka keskustassa meillä on huone viiden tähden hotellista! Miten hauskaa, se on ensimmäinen kertani Venäjällä ja olen puhunut usein kuinka Pietari kiinnostaisi, se on kuitenkin vain parin tunnin junamatkan päästä löytyvä metropoli täynnä kulttuuria, upeita rakennuksia ja hyvää ruokaa. Venäjä herättää tietysti aina mielessä myös pieniä ennakkoluuloja, onko siellä turvallista jne. Ennakkoluulojen takia ei kuitenkaan voi jättää asioita tekemättä tai jäädä neljän seinän sisään, joten en niillä hirveästi päätäni vaivaa. Hämmästyttävintä tässä kaikessa oli kuitenkin ehkä se, miten paljon vaivaa mies oli selvästi nähnyt sen eteen, että saisi sappeni kiehumaan raivosta tai pettymyksestä lahjaa avatessani. 😃

Joulupäivä ja tapaninpäivä kuluivat myöskin perinteiseen tapaan miehen mummolassa Imatralla. Jouluyöksi olimme kantaneet sängyn (tai siis patjat) olohuoneeseen ja siellä tulikin viihdyttyä uuteen vuoteen asti. Mikäs sen parempaa, ettei tarvitse liikkua sängystä kuin pakollisille lenkeille ja ruuan laittoon. Pyhien jälkeiset vapaapäivät onkin tosiaan kuluneet kirjojen, elokuvien, viinin, suklaan ja herkuttelun voimilla.

Näissä tunnelmissa kului vapaapäivät.

Pukin kontista tuli kaikkea mieltä lämmittävää kuten esim. nämä kuvan ihanuudet. Työnantajalta saatu Pentikin poroaiheinen Saaga-viltti sopii sisustukseen kuin nappi silmään. Iittalan Ultima Thule-lasikokoelmamme kasvoi entisestään, moni huolehti etten palele talven viimoissa ja suklaaähky on ehkä massiivisempi kuin ikinä. Keväällä pääsen myös ystävän kanssa laulaaloilottamaan Beauty and the Beastin Sing along-näytökseen!