Telttaretki

Olen entinen partiolainen. Sudenpennusta jaksoin jatkaa vielä vartiolaiseksikin, kunnes homma alkoi tuntua vähän nololta. Mutta luonnossa liikkuminen on joka tapauksessa aina ollut lähellä sydäntä, ne retket nuotiolla ja teltassa nukutut yöt. Ehkä nyt vähän romantisoin, koska totuus on, että vaikka nuorempana telttailin paljonkin niin viime kerrasta on tainnut vierähtää huomaamatta jo ainakin 10 vuotta. Teltta on kuitenkin kaapista löytynyt vuosikaudet ja joka vuosi on sitä ollut tarkoitus käyttääkin, mutta aina se on jäänyt vain puheen tasolle. Viime vuonna oltiin jo hyvin lähellä, mutta viimehetkellä retkipaikallemme saapuneet epäilyttävän oloiset puolalaiset pelottelivat meidät kuitenkin yöpymään turvallisesti omassa mökissä. Ei teltta silti  ole täysin tyhjänpanttina lojunut, vaan mies on kyllä käyttänyt sitä melontaretkillään.

Padasjoella Päijänteen kansallispuistossa

Nyt viimein laitettiin homma puheista teoiksi ja suunnattiin Padasjoelle Päijänteen kansallispuistoon. Ajateltiin aloittaa pehmeälaskulla ja valita paikka, jossa auton voi jättää sopivan kantomatkan päähän ja tavaraa voisi siten ottaa enemmänkin mukaan. Kaikki alkoi ihanasti, tutkittiin ensin aluetta lenkkeilen ja sitten leiriydyttiin hiekkarannalle, josta löytyi kunnon nuotiopaikka. Viinitonkka auki ja nautiskelua varpaat hiekassa auringon paisteessa. Yhtä hieman kärttyistä melojatätiä lukuunottamatta saatiin olla ihan rauhassa. Päivälliseksi valmistettiin trangialla tomaatti-basilika-pastaa ja illalla grillattiin nuotiolla vaahtokarkkeja, joita puristettiin kaurakeksien väliin tumman suklaan kanssa (tuo vaahtokarkkijuttu on ollut perverssioni siitä asti kun 10-vuotiaana luin niistä Babysitters Club-kirjoista). Siis parasta ikinä.

Vanhalla partiolaisella on tietysti nimikkopuukko edelleen

Mukana oltiin kannettu tyynyt ja kunnollinen kahden hengen ilmapatja, joka pumpattiin teltan sisällä täyteen. Kyllä nyt kelpaa nukkua! Tai niinhän sitä luultiin. Kun yön laskeuduttua vihdoin siirryimme teltan sisään ja vedimme vetoketjun kiinni... naps! Se repeytyi. Patja oli liian suuri telttaan, vaikka näennäisesti sinne mahtuikin. Onneksi hyttysverkko meni vielä pinnistellen kiinni, toivottua kylmempi telttaan kuitenkin tuli väkisinkin. Seuraavaksi huomasimme patjan olevan pyramidin mallisessa teltassa niin korkealla, ettemme enää pystyneet suoristamaan jalkojamme. Ylipäänsä seinät tulivat päälle joka suunnasta. Täällä sitten koitimme sinnitellä yön uskomattoman ahtaassa tilassa, koira kasvoillani nukkuen. Kuuntelin jokaista rasahdusta ja mietin Bodomia. Jokainen yritys liikahtaa herätti takuuvarmasti koko teltan. Aurinko paistoi kirkkaasti jo aikaisin aamuyöstä. Koukussa olevissa jaloissa ei kiertänyt veri. Odotin koko yön sitä hetkeä, jolloin aamu olisi jo sen verran pitkällä, että kehtaisin poistua teltasta vaikka herättäisinkin muut. Myöhemmin selvisi, että miehenikin oli tehnyt samoin: olimme siis ihan turhaan varoneet pilaamasta toisenkin unta.

Nuotion henki

Teltasta nousi lopulta ärtynyt ja kalpea peikko, joka kuitenkin heräsi taas ainakin hetkeksi henkiin unettoman yön jälkeen vetäessään sieraimiinsa raikasta järvituulta ja saadessaan aamiaiseksi grillattua porkkanaleipää. Teltta lentää tämän jälkeen roskiin, mutta emme luovuta vaan ostoslistalla on jo 4 hengen teltta ja uusi retki suunniteltuna. Sittenpähän on tilaa! Ja oli meillä yöstä huolimatta sen verran kivaa, ettei tätä voinut tähän jättää. Partiolaisen taidoilla en kyllä voi enää kehuskella, sen verran onnetonta oli telttailun lisäksi  myös nuotionsytytysyritykseni. Ja merimiessolmun solmimisesta ei ole hajuakaan... vaikka kuka sellaista mihinkään tarvitseekaan? Jossain syvällä sisimmässäni se pieni sudenpentu kuitenkin yhä elää, ihan varmasti.

Aika kärsineen näköinen peikko sieltä teltasta todella nousi

Koira sai muistoksi nimikkokepin

Kelpasi