Pitkin poikin Madeiraa

syyskuuta 01, 2017

Pitkin poikin Madeiraa

Kuten on jo käynyt ilmi aikaisemmista postauksista, niin vaellukset näissä maisemissa olivat sitä Madeiran parasta antia. Ei kuitenkaan huhkittu koko lomaa vaelluskengissä, vaan ehdittiin paljon muutakin. Kauniita kyliä, hyvää ruokaa, viiniä, nähtävyyksiä ja ostosmahdollisuuksia riitti. Meillä sattui mukavasti, että kylissä valmistauduttiin selvästi parhaillaan johonkin tulevaan juhlaan (sadonkorjuujuhlat?) ja jokainen kylä tulvi erilaisia värikkäitä kukkakoristeita, mitkä tietysti tekivät niistä erityisen viehättäviä. Kerronkin seuraavaksi missä ainakin kannattaa Madeiran lomalla vierailla, seuraillen omia päiväohjelmiamme.

Rabacalin laakso / Paul de Serran tasanko / Encumedan sola

Heti ensimmäisenä iltanamme löysimme itsemme ihan sattumalta täältä korkeuksista taianomaisista maisemista, pilvimeren päältä auringonlaskussa. Näkymät oli sanoinkuvaamattomia, Rabacalin laakson ja Encumedan solan mainitsinkin jo aiemmassa postauksessa reissun kauneimpina näkyinä. Niiden välissä avautuu Paul de Serran tasanko lukuisine ja taas lukuisine tuulivoimalaineen. Erityisesti auringonlaskun punaisessa valossa nämäkin olivat todella mieleenpainuva näky. Tällä alueella tuli liikuttua paljon, Rabacalin laakso ja Encumeda ovat useiden levadojen aloituspaikkana. Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertoja sille ensimmäisen illan auringonlaskulle, päivänvalossa paikkojen maagisuus muuttuu tavanomaisemammaksi.

Encumedan sola

Unenomaisissa maisemissa Rabacalin laakson yllä

Paul de Serran tasankoa päivänvalossa

Porto Moniz

Ihan erityinen uimakohde löytyy Porto Monizizta, jossa sijaitsevat laavan muokkaamat luonnon omat ”uima-altaat”. Vaikuttavan näköiset jylhät laavakivikalliot muodostavat useampia suojaisia altaita, jonne oli ihanan virkistävää pulahtaa 25 Fontes-vaelluksemme jäljiltä hikisinä. Tuntui että tällä puolella saarta ei ikinä paistanut aurinko, vaikka saavuimme tänne paahtavasta auringosta ei-kovin-kaukaa Rabacalin laaksosta. Madeirallahan on mikroilmastot ja sää voi vaihdella vaikka 5 km:n säteelläkin rajusti. Meidän matkan aikana tätä ilmiötä ei kuitenkaan juurikaan huomannut ja sää oli ainakin jatkuvasti lämmin, oli pilvistä tai ei. Nautimme täällä myös oikein hyvän pizzalounaan ja pullollisen viiniä merinäkymistä nautiskellen.

Funchal

Pääkaupunki Funchal lähialueineen on yllättävän iso, varsinkin verraten muihin kyliin, jotka ovat välillä hämmentävänkin pieniä. Kaupunki on myös mielestäni hyvin kaunis ja erityisesti satama-alue viihtyisä, sieltä avautuu hieno panoramanäkymä valtavalta vaikuttavaan kaupunkiin mikä on varsinkin pimeän tultua iltavalaistuksessaan todella upea. Lähialueilta löytyy useampia kauppakeskuksia ja ”hienostohotellialueita”. Vierailtiin kaupungissa useampana päivänä ja jonkin verran myös shoppailtiin näissä läheisissä ostoskeskuksissa. Aina varsinaiseen kaupungin keskustaan saapuessamme oli kuitenkin jo niin myöhä, että useimmat putiikit ja muut kulttuurisesti kiinnostavat kohteet olivat jo kiinni, joten lähinnä kiertelimme katuja sekä istuskelimme viinillä ja illallisella. Meitä olisi kiinnostanut vierailu vanhassa viinipanimossa ja antiikkikartanossa, mutta nämä jäivät nyt tosiaan ensi kertaan. Tällä pienellä saarella kun riitti nähtävää niin paljon, että olimme joka päivä menossa varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan ja silti jäi vielä niin paljon kokemista seuraaviin kertoihinkin.

Cabo Girao

Cabo Girao on maailman korkeimpia pystysuorasti mereen laskeutuvia jyrkänteitä, korkeutta sillä on huimaavat 580m. Sen päälle rakennetulta lasiselta näköalatasanteelta on hienot näkymät ja tietysti jalkojen alla mukavan läpinäkyvästi hurja tiputus. Paikka on kuitenkin ihan hirveä turistirysä, mene tänne ainakin lomakaudella vasta myöhään illalla ellet halua rynniä turistimassan keskellä ja taistella pienestä kurkistuksesta näköalapaikalta. Paikalla on myös turistikauppoja ja kahvila. Täällä oli bussilasteittain väkeä, joten jatkoimme aika nopeasti matkaamme Jardim Botanicon puutarhoihin.

Jardim Botanico

Madeira on pullollaan värikkäitä puutarhoja, joten pitihän niistä muutamaa päästä katsomaan. Jardim Botanicon yhdistetyt muotopuutarhat –ja lintutarha sijaitsevat aivan Funchalin vieressä. Lintutarha oli jostain syystä nyt suljettuna, muotopuutarhat puolestaan olivat hienoja mutta aika nopeasti nähty. Täällä kiinnostikin erityisesti lähinnä se, että täältä (kuten Funchalistakin) lähtee köysiratahissi huikeissa maisemissa korkealle ylös Monten kaupunkiin. Yhdistelmälippu puutarhoihin ja edestakainen reissu Monteen maksoi 16e (pelkkä puutarha 5e). Vaikka köysiratahissit on monelta matkalta jo tuttuja (erityisesti Italiasta) ja niillä on menty niinkin korkealle kuin Alpeille tai tulivuorien huipuille, niin tämä köysiratakyyti oli aivan erityinen kokemus. Nousemaan lähdettiin korkealla rotkon päällä ja pudotus alas oli karmaisevan pitkä, näkymät rotkoon ja Funchaliin oli upeat.

Monte / Monte Palace Tropical Garden

Monte on pieni vuoristokylä, joka tunnetaan upeista puutarhoista, huimista kelkkakyydeistä sekä myös tärkeänä pyhiinvaelluskohteena. Edellisenä päivänä täällä sattuikin laajasti maailmalla uutisoitu murhenäytelmä, kun valtava puu kaatui kesken erittäin suositun pyhiinvaellustapahtuman murskaten alleen 12 ihmistä.

Me suuntasimme täällä nyt Madeiran ehdottomasti upeimpaan, melkeinpä uskomattomaan puutarhaan, joka tulikin melkein heti vastaan hissikyydistä selvittyämme. Liput Monte Palace Tropical Gardeniin olivat vähän kalliimmat eli 12e, sisältäen Madeira-viinin maistelut. Mutta tänne kannattaa todella tulla, perillä puutarhan sydämessä kartanon luona tuntuu kuin olisi hypännyt Indiana Jones-leffaan. Ja myös mies, joka ei yllättäen ollut alunperin kovin kiinnostunut puutarhakierroksesta, innostui tästä todella paljon. Tämän mielettömän puutarhan, jonne on tuotu kasveja kaikkialta maailmasta ja joka on valtavan iso kokonaisuus sisältäen myös kolmikerroksisen museon ja muutaman baarin, on perustanut madeiralainen miljardööri samalla kun kunnosti aikanaan hotellina toimineen Monte Palacen vaatimattomasti yksityisasunnokseen.

Monten kelkkakyydit ovat hurjia, tämä tie on melkein pystysuora

Seixal

Seixaliin mennessä vastaan tulee tienvarressa näyttävä vesiputous... juuri mitään muuta Seixalista opaskirja ei sitten kokenutkaan mainitsemisen arvoiseksi. Onneksi kuitenkin päätimme lähteä tänne lepäilemään rannalle, edellinen ilta oli venynyt myöhäiseksi ja viinintäyteiseksi, myöhemmin päivällä edessä olisi vielä Fanalin vaellus. Tällä puolella saarta ei taaskaan aurinko paistanut ja Atlantti tyrskysi raivoisana, mutta se oli oikeastaan vaan hyvä. Seixalin ranta oli muiden rantojen tapaan vulkaanisen maaperän vuoksi mustahiekkaista, vulkaanista tunnelmaa korosti sen kupeessa kohoavat kalliot, joiden huiput olivat pilvien peitossa ja seinämiltä virtasi pieniä vesiputouksia. Lämpötila oli miellyttävä ja nukahdimmekin rannalle muutamaksi tunniksi. Alkuun juoksin toki myös niihin Atlantin tyrskyihin pulikoimaan ja heittäydyin oikein kunnolla aaltojen vietäväksi, mahtavaa! Rannan kupeilta löytyi hyvä rantaravintola hienoilla kallioiden ja tyrskyjen täyttämällä maisemalla, täällä söimme ensimmäiset grillatut maljakotilo-annokset ja hullaannuimme niihin täysin.

Seixalin vesiputous tien varressa

Seixalin rannalla

Sao Vicente

Seixalista matkamme jatkui Sao Vicenten kylään, jota kehutaan saaren kauneimmaksi. Kaunis kylä olikin, mutta yllättävän pieni. Kirkon kupeessa on muutamia kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Totesin myöhemmin, että näistä Sao Vicenten syrjäkujien matkamuistomyymälöistä olisi löytyneet edullisimmat saarella näkemäni matkamuistot, en kuitenkaan tuolloin osannut tarttua tilaisuuteen. Istahdimme kylässä poncha-juomalle, jota löytyi vaikka minkä makuisena (passion menetteli, mutta sitruuna oli ihan kamalaa).

Curral das Freiras

Laaksossa sammuneiden tulivuorien ympäröimänä on pieni kylä, joka tunnetaan suomalaisittain Nunnien laaksona tai Nunnien turvapaikkana. 1500-luvulla nunnat pakenivat tänne merirosvoja ja perustivat oman täysin eristäytyneen kyläyhteisönsä, vasta 1960-luvulla laaksoon rakennettiin ensimmäinen tie ja 1986 televisio alkoi näkymään. Kylä on Madeiran tunnetuimpia nähtävyyksiä, vaikka itse kylässä ei niin nähtävää olekaan. Keskusta on pieni ja tarjonta selvästi turisteille suunnattu. Täällä oli se ainoa kirkko, johon ihan kurkistimme sisälle ja se olikin oikein ihastuttavin pastellisävyin koristeltu. Parhaat näkymät kylään tarjoaa Eira do Serradon näköalapaikka vuorilla, sitä ei kannata jättää välistä. Eira do Serradon isosta matkamuistokaupasta löysin itselleni taas myös sen keräilytuliaiseni eli kauniin joulukuusenkoristepallon. Nunnien laaksosta matka jatkui sitten Ribeiro Frioon päivän lyhyemmälle vaellukselle Balcoes-levadalle.

Santana

Tämä kylä on tunnettu erityisesti palheiroistaan eli täältä löytyy perinteisiä, suloisia, pieniä olkikattotaloja. Tämän lisäksi Santanasta jäi mieleen todella hyvä ravintolakokemus, jota opaskirjakin suositteli. Viinitarhojen keskellä upeissa maisemissa kohoaa Hotel Quinta do Furao, jonka valtava ravintola on käsittämättömän suosittu, paikalla oli bussilasteittain väkeä mutta tilaa riitti. Päästiin syömään parvekkeelle, josta avautui upeat näkymät merelle ja kauempana häämötti myös Sao Lourencon niemi, jonne olimmekin ruoan jälkeen suuntaamassa päivän toiselle vaellukselle. Palvelua oli ensin harmillisen vaikea saada, mutta kun sitä sai kaikki tapahtui nopeasti ja ruoka oli äärimmäisen hyvää: rapurisotto ja mustekalapasta maistuivat ja päällä olevat yrtit ja tomaatit tulivat suoraan hotellin omista puutarhoista, kuten viinikin. Suosittelen.

Hotel Quinta do Furaon erillinen asuinrakennus viinitarhojen keskellä

Näkymä ruokailuterassiltamme, perällä häämöttää Sao Lourenco

Camara de Lobos

Maalauksellinen kalastajakylä tunnetaan juurikin niistä paatuneista kalastajista värikkäine veneineen, Winston Churchillin maalauksista sekä suositusta Poncha-juomasta. Kylä oli erityisen kaunis, varsinkin nyt karnevaalihenkisen värikkäästi koristeltuna. Sen pienillä kaduilla on myös huomattavan useita baareja ja mukavan hintaisia ravintoloita. Kylä on kuitenkin myös saaren köyhimpiä paikkoja, siksi ne kalastajien veneetkin ovat niin suloisen pieniä. Köyhyyden huomasi ehkä siinä, että lounaalla ja viinillä istuskellessamme kiinnitimme huomiota useampaan hämäräperäisen oloiseen ohikulkijaan.

Vietimme tässä kylässä lauantaista lepopäiväämme Calhetan rannalla makoilun ja Funchalin ostoskeskuksissa shoppailun ohella valmistautuen seuraavan päivän raskaaseen vaelluskoetukseen ja Ruivon huipun valloitukseen. Niin ja täältä ostin myös tosi kivan banaanipuusta valmistetun käsilaukun!

Calheta

Tämä banaaniviljelmien keskuskylä oli ”kotikylämme” eli täällä sijaitsi täydellisyyttä hipova viiden tähden hotellimme Savoy Saccharum. Vaikka kauniissa merimaisemissa on ennenkin majailtu, täytyy sanoa, että tämä kokonaisuus huoneeseen astuessamme loksautti suun auki. Avarasta ja modernista huoneesta avoimine sadesuihkutiloineen avautui koko seinän kokoinen ikkuna ja iso lasiparveke suoraan merelle. Tässä kelpasi nautiskella iltaisin viiniä ja ihastella maisemaa, herätyksetkään ei olleet pöllömpiä kun silmät sängyssä avatessa vastassa oli heti huikea maisema. Aamiainen oli mielettömän runsas, kaiken ”normaalin” lisäksi löytyi mm. shampanjanurkkausta, ihanan runsaasti valmiiksi paloiteltuja hedelmiä ja pisteenä ii:n päälle kokit paistoivat valitsemillasi täytteillä munakkaita ja lettuja. Ainakin viidelle päivälle riitti täysin erilaiset aamiaiset. Hotellista löytyi myös useampia ravintoloita, baareja ja uima-altaita, kokonaisuudessaan valtava kompleksi. Suosittelen ehdottomasti tätä hotellia majapaikaksi ja muistathan valita merinäköalan, sillä muutoin voit pahimmillaan joutua tuijottamaan kuntosalin ikkunaa mikä söisi aika paljon luksusfiilistä.

Jos et majoitu Calhetassa, ei kylässä muutoin ole erityisemmin nähtävää. Sieltä löytyy muutama ranta, toinen oli valtavan suosittu tekoranta, jolla on "oikeaa" vaaleaa hiekkaa ja sitten mukavampi (lue rauhallisempi) hotellimme edessä oleva kivinen ranta, jossa ehdimme kuluttaa kertaalleen muutaman tunnin (ainoa auringonottohetkemme koko lomalla). Rantakaduilta löytyi joitakin ravintoloita, jotka tuli aikalailla kaikki testattua läpi. Tasokkain oli rantakadun italialainen sekä hotellimme kattoaltaalle iltaisin avautuva vähän fiinimpi ravintola. Useana iltana ihmettelimme omituista huvittavaa ääntä, jonka luulimme ehdottomasti tulevan jostakin lelusta, jolla joku jostain syystä aina pimeän tultua leikki kaduilla. Lopulta kuitenkin todistettavasti selvisi, että kyseessä oli lintu! En voi vieläkään uskoa että tuollainen ääni voi kuulua linnun kurkusta, epäilen sen edelleen kenties nielleen jonkin vappulelun.. hah :D